perjantai 27. huhtikuuta 2012

Ulkonäköpaineita!

Viime päivinä olen yllättävän paljon kokenut ulkonäköpaineita! En tiedä mistä se johtuu, vastahan olin aivan sujut itseni kanssa. 
Tuntuu välillä kuin mikään ei menisi niinkuin pitää ja päivä saattaa kaatua pieneen yksityiskohtaan! Ei sen näin kuulu mennä! Ei saa lannistua pienistä asioista, niihin löytyy varmasti ratkaisu! 


Tänään olin päättänyt lähteä kaupungille vain kiertelemään kun kerran olen vihdoin ja viimein terve! Aloitin aamuni leipomalla jälleen leipää ja keittämällä ohrapuuroa! 
Rupesin syötyäni laittautumaan. Ensiksi laitoin meikin kuntoon sitten siirryin ihmettelemään mitä teen harakanpesä hiuksilleni! Äitini leikkasi niitä joku pari päivää sitten ja en ole oiken tyytyväinen tulokseen. Ne ovat aivan liian kerroksittain ja muutenkin näyttävät oudoilta.. En saa niitä millään näyttämään hyvältä kaupauksissa, sillä aina jostai tupsahtaa ylimääräinen hius! En voi kunnolla käyttää enää vakio kampaustani, joka näytti tältä 
eivätkä pidennykset istu yhtä hyvin niiden kanssa kuin ennen. Harmittaa niiin paljon! 
Tänään päätin koittaa jotain uutta ja unohtaa koko pidennykset! Kiharsin hiuksen aivan käkkärälle ja aluksi kaikki tuntui hyvältä, mutta sitten..
Menin sovittamaan vaatteita jota voisin pukea kaupungille. Sitten alkoi se itsekriittisyys! Mikään ei sopinut päälle, ei sitten mikään! Monet housut puristivat ja paidat näyttivät oudoilta päälläni. En löytänyt yhteen sopivaa asua, jossa olisi ollut myös mukava liikkua. Myös lempi housuni olivat käyneet pieniksi. En sinä hetkenä osannut etsiä niitä hyviä puolia itsestäni ja siitä tilanteesta, mutta nyt kun mietin olen taas lähempänä normaalipainoa ja tervettä elämää. Huomenna ois tarkotus mennä ostamaan poikaystävän kanssa uudet housut ja rintsikat. Neki ovat käymässä pieniksi. Toivottavasti huomisesta tulee parempi päivä!
Pitää muistaa vain rakastaa itseääni juuri sellaisena kuin on. Kaikilla on hyvät puolensa!

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Sairauskertmukseni

Makaan edelleen kipeänä kotona enkä keksi mitään tekemistä, joten ajattelin jos kirjottaisin postauksen siitä mistä kaikki alkoi ja millaista elämäni oli ennen syömishäiriötä. Koitan kirjoittaa tekstin pienissä osissa, jotta se olisi mukavempi lukea.


Olen lähes aina ollut tyytymätön omaan vartalooni ja pyrin aina olemaan karkkilakoissa, mutta kuitenkin sorruin niihin lopulta ja ajattelin "no ei se yksi karkki haittaa". En koskaan laskenut kaloreita, tuskin tiesin mitä ne edes olivat! Yritin vain vähentää herkkuja ja liikkua. En kuitenkaan liikkunut liikaa, sillä harrastin 2 kertaa viikossa tanssia ja vein koiriani lenkille kerran päivässä. Vasta myöhemmin rupesin lenkkeilemään...



Mitä ruokaan tulee niin rakastin sitä yli kaiken! Tai rakastan edelleen! Mutta ennen sen rakastaminen oli helpompaa ja siitä osasi nauttia eri tavalla kuin nykyään. Useasti tultuani kotiin saatoin syödä kaksi karjalanpiirakkaa runsaalla voilla ja lauantaimakkaran kera! Lisäksi join kupin kylmää kaakaota ja söin vanukkaan tai jugurtin.


Ennen syömishäiriötä minulla oli paljon enemmän ystäviä ja olin suositumpi. Ihmiset soittelivat ja pyysivät ulos ja itsekkin olin sosiaalisempi. Halusin mennä aina sinne missä ystävänikin olivat enkä halunnut jäädä mistään paitsi!




Mutta tästä kaikki alkoi...


Kesällä 2010 huomasin lihonneeni huomattavasti ja olin oikeasti hieman pyöreä ja päätin alottaa sen karkkilakon ja sehän pysyi kuukauden täydellisesti! Sain pudotettua 3 kiloa ja olin aivan innoissani ja lähes tyytyväinen itseeni ja sain paljon kehuja, kuinka olenkaan laihtunut. Paino pysyi siinä usean kuukauden ja elin aivan normaalisit. Tapasin nykyisen poikaystäväni ja kävin töissä puhelinmyyjänä. Kaikki oli järjestyksessä. 


Kuva on otettu painon pudottua 3-4 kiloa.

Kunnes sain kuulla jotain kamalaa, joka todella sattui ja kävi syvällä sydämmessä. Facebook seinällenni oli julkaistu loukkaavia kommentteja ulkonäöstäni. Niihin kuului jenkkakahvojeni ja nenäni haukkuminen. Oli siinä muutakin, mutta ne koskettivat eniten ja jättivät syvät arvet sydämmeen...










Kaikki tämä tuntui niin pahalta, sillä olin juuri laihduttanut ja 
ajatellut olevani hyvänkokoinen tälläisenä. Mutta se ei ollutkaan tarpeeksi, minua ajateltiin lihavana ja päätin tehdä asialle jotain! 






Rupesin lenkkeilemään joka päivä ja lopetin roska ruoan sekä karkkien syömisen. Harrastin vielä zumbaa kerran viikossa. Tulosta alkoi  tulemaan ja ennen kesää 2011 olin laihtunut toiset 3 kiloa ja painoin 50 kiloa, joka on minun pituiselle erinomainen paino! Miksei se vaan riittänyt?!


Kai pelkäsin lihoavani uudestaan samanlaiseksi kuin ennen. Kesäni oli ihana vaikka syömishäiriö teki alkuaan päässäni. En sitä vielä silloin tietänyt vaan nautin kesästä kavereiden kanssa ja poikaystäväni seurassa.








En kuitenkaan lopettanut lenkkeilyä. Syömisiä rupesin vähentämään pikkuhiljaa ja laskemaan kaloreita. Ja yks kaks olin laihtunut ensin kilon sitten toisen ja kolmannen. Olin vähän shokissa, sillä minusta painoin todella vähän! Mutten silti lopettanut lenkkeilyä, sillä pelkäsin lihoavani..


Sitten loppui se kesä ja koulut alkoi. Koulussa en suostunut menemään koulu ruokalaan, joten söin koulussa yhden vaivasen omenan. Huomasin myös erkaantuvani muista, odotin vain seuraavan tunnin alkua.
Kuva on ensimmäiseltä koulupäivältä.
Alotin käymään salilla ystävieni kanssa ja aluksi se oli hauskaa ja kaikki halusimme lihaksia! Mutta omalla kohdallani homma luistui käsistä. Kävin salilla viikossa noin 5 kertaa ja vietin aikaa siellä 2 tuntia. Tunti juoksiessa ja tunti lihaksia tehdessä. 


Menin salille aina koulupäivän jälkeen enkä ollut syönyt muuta kuin sen omenan. Salin jälkeen minulla oli aina niin älytön nälkä ja uupunut olo, joten kotona söin suuren lautasellisen ruokaa. Siihen kuului raejuustoa, proteiinilähde ja puolet salaattia ja joskus lasi maitoa. Kaiken olin laskenut tarkkaan, sillä sain syödä vain 1200 kcl per päivä.


Vanhempieni oli vaikea huomata miten vähän syön päivässä, sillä söin aina kunnollisen aamupalan ja tultuani kotiin ison lautasellisen ruokaa ja illalla vielä purkin maitorahkaa. Päivälliseltä kuitenkin puuttui tärkeä hiilihydraattienlähde. Enkä koulussa syönyt juuri mitään!
Pikku hiljaa kaverini alkoivat huolestua ja huomauttivat 
laihtumisestani. He vihjasivat anoreksiasta, mutta minä en uskonut sairastavani sellaista! Minähän olen aina rakastanut ruokaa en voisi sairastua sellaiseen.
Sitten tapahtui jotain mikä säikäytti minut todella. Kuukautiseni olivat myöhässä. En ajatellut sen johtuvan laihtumisestani vaan säikähdin olevani raskaana. Päätin tehdä ystävieni kanssa testin, mutta se oli tietenkin negatiivinen ja he passittivat minut terveydenhoitajalle.




Terveydenhoitaja oli huolissaan painostani. Olin selvästi alipainoinen ja hän kehotti minua syömään oikein liikuntaani kohden! Hän otti minut seurantaan eli kävin hänen luonaan joka viikko, jolloin hän punnitisi ja kyseli minulta kuulumisiani. Paino oli aina vaan laskenut. Kävin myös samanaikaisesti psykologilla ja ravintoterapeutilla.



Itsekkin olin alkanut tajuta, että syön liian vähän liikuntaani nähden, joten päätin vähentää liikuntaa 3 kertaan viikossa, mutta söin edelleen samalla tavalla tai lisäsin rajan 1300kcl. 


Sain lopulta lähetteen Ulfåsan nuorisopsykiatrian poliklinikalle. Minulle aloitettiin avohoito, jonka perusteena sain liikunta kiellon ja ateriasuunnitelman, jota minun täytyi noudattaa. Alkuun noudatin sitä ihan ilomielin. Olin saanut luvan syödä eikä minun täytynyt liikua pakosti. Olin helpottunut..


Mutta se helpotus ei kestänyt kauaa. Pikku hiljaa minua rupesi ahdistamaan. Tuntui kuin paisuisin kuin pulla. En saanut liikkua, mutta aloin tekemään sitä salaa. Aina kun vein koiriani lenkille tein pienia juoksu pyrähdyksiä. En myöskään noudattanut ateriasuunnitelmaan niinkuin piti. En ottanut leivälle margariina, ainoastaan 5% juustoa, en juonut päivällisellä maitoa, lounaalla söin vain pari leipää tai jotain muroja, iltapalalla edelleen rahkaa marjojen kera. 


Paino laski laskemistaan. Kaikki alkoivat olla todella huolissaan minusta ja siitä pysynkö kohta enää hengissä. Sykkeeni oli jo niin matala, että se olisi voinut pysähtyä milloin vain. Minulle ruvettin ehdottamaan osastohoitoa koko vuorokausi osastolla. 
En todellakaan halunnut mihinkään sellaiseen! Lupasin yrittää todella. Olihan joulukin tulossa ja sehän on selvää, että jouluna syödään itsensä ähkyksi! No niin siinä kävi söin jouluna kuin hullu, mutta sen jälkeen tunsin pahaa oloa.


Joulun jälkeen painoni oli jälleen laskenut muutaman gramman. Hoitajani oli pettyneen ja todella huolestuneen näköinen ja olin itsekkin. Tiesin mitä tästä kohta seuraisi..




Sain jatkaa vielä avohoidossa hetken aikaa kunnes oli hoito kokouksen aika. Siellä minulle ehdotettiin päiväosastoa ja olin ihan itku kurkussa. Kuinka olen voinut saada itseni tähän tilanteeseen. Miksi juuri minä?! 
Päätin kuitenkin ottaa osastohoidon vastaan ja olen hyvin ylpeä siitä että tartuin siihen tilaisuuteen!


Nyt olen tässä, matkalla kohti normaalia tervettä elämää! Äskönkin join katsomatta ateriasuunnitelmaa lasillisen mehukeittoa. Ennen en olisi voinut miettiäkkään ottavani jotai ylimääräistä.
Kaikesta selviää kunhan sitä itse haluaa ja suostuu tarttumaan auttavaan käteen. 


Tässä on minun tarinani syömishäiriön syttymisestä, sen kanssa elämisestä ja siitä selviämisestä!







maanantai 23. huhtikuuta 2012

Kirppis löytöjä!

Eilen oli luvassa aivan ihana päivä. Oli paljon suunnitelmia ja sääkin oli loistava. Aamulla ei ollut kuumetta laisinkaan ja olo oli hyvin virkeä monen päivän sairastamisen jälkeen! Olimme suunnitelleet äidin kanssa, että menemme sunnuntai-kirppikselle viettämään yhteistä aikaa. Tein uskomattomia löytöjä ja halvalla. Samalla hinalla kaupoista olisi saanut about 2 paitaa ja nyt sain 2 kengät, 5 paitaa, 2 mekkoa, huivin ja hameen! En nykyään raaski ostaa mistään muualta vaatteita kun kirppareilta löytyy yhtä laadukkaita, mutta paljon halvemalla! 

Tässä hieman kuvia löydöistäni!






 Sunnuntaina oli niin lämmin, joten rohkenin pukemaan hameen päälleni ja hiuksiini kiedoin kirpparilta ostetun tiikerihuivin! Tuosta hameesta vielä sen verran, että noin 3-4 kuukautta sitten hame oli aivan järkyttävä päälläni ja tippui samantien jos otin muutaman askeleen ja nyt se on sopiva and looks good!
Vietyäni ostokset kotiin lähdin tapaamaan poikaystävääni, sillä hän oli tulossa tänään meille yöksi ja olimme suunnitelleet ihanan päivän yhdessä! Odottelin häntä Rautatieasemalla ja sieltä hän tuli suuri hymy kasvoillaan! Oli niin ihanaa nähdä hänen hymyilevän sillä tavalla, koska meillä on ollut nyt jonkun aikaa aika myrskyistä, mutta asioilla on tapana järjestyä! Halasimme ja lähdimme etsimään hänelle aurinkolaseja ja löysimme juuri sopivat! Sellaiset kirkkaan punaiset, oikein kesäiset! Kävimme myös hulluilla päivillä, mutta sieltä ei löytyny mitään tai sittten en vaan raaskinut ostaa kirppari reissun jälkeen.

Kun saavuimme meille päätimme leipoa leivän! Se oli niin hauskaa etten melkeen pystynyt lopettamaan nauramista.  Pistin poikaystäväni vaivaamaan taikinaa käsin, olisittepa nähneet kuinka suloiselta se näytti! Leipä onnistui, mutta sitten kävikin jotai aivan kamalaa.. Kuumeeni alkoi nousemaan pikku hiljaa ja illalla makasin yli 39 asteen kuumeessa ja tuntui kuin ihoni olisi ollut liekeissä sekä saman aikaisesti jäätiköllä. Siinä meni sitten yhteinen iltamme. Emme voineet kumpikan ymmärtää miten aina meidän kohdalla käy jotai tälläistä. Olimme suunnitelleet tätä yökylää koko viime viikon!
Onneksi aamulla kuumeeni oli laskenut 37 asteeseen ja saimme nauttia toistemme läheisyydestä edes hetken verran!

Tässä on vielä resepti leipomaamme leipään! 

  • 5dl vettä
  • 11g kuivahiivaa (käy myös norm. hiiva en tiedä tarkkaa määrää siihen)
  • 1 rkl siirappia
  • 1 rkl hunajaa
  • 2 tl suolaa
  • 1 dl  ruisjauhoja
  • 1 ½ dl kaurahiutaleita ( voi laittaa enemmänkin)
  • 10 dl sämpyläjauhoja ( itse en katso tarkkaa määrää vaan seuraan taikinan laatua ja lisäilen sen mukaan!) 
  • ½ dl pähkinäöljyä ( käytin pähkinäöljyä anteekseen erilaista makua leivälle)

Mittaa kulhoon hieman kädenlämpöistä vettä lämpöisempää vettä ja kaada sinne hiiva, suola, siirappi sekä hunaja. Sekoita. Käytä vielä puuhaarukkaa/kauhaa ja lisää jauhoja pikku hiljaa. Kun taikina paksuuntuu tarpeeksi ja kauhalla on vaikea vaivata, ota käsi käyttöön! Ja lisää loput jauhot pikku hiljaa. Lopuksi lisää öljy ja vaivaa hetken aikaa. Anna kohota n. 20-25 min ja tee leivästä sämpylöitä tai kokonainen leipä! Mielesi mukaan ja nauti!

Koristeeksi leivän päälle voit ripotella kaurahiutaleita!




lauantai 21. huhtikuuta 2012

hyviä ja huonoja ideoita!

Taas tällänen pitkä väli etten oo kirjotellu, koska tulin uudelleen kipeäks. Tossa tiistain ja keskiviikon välisenä yönä nous iha kauhee kuume ja nyt edelleen makaan peiton alla viluissani! Ei meinaa lähtee millään tää pöpö. 
Nyt oon kuitenki sen verran virkeenä, että jaksan tälläsen pikku postauksen kirjottaa. 


No jos meititään tätä mennyttä viikkoa niin ei ole tapahtunut mitään ihmeempiä. Eilen minulla ois ollut ripsihuoltoon aika, mutta sekin peruuntui kipeyteni takia ja nyt olen joutunu tyytymään omiin ripsiini, sillä kaikki ripsienpidennykset ovat karisseet pois. Onneksi sain ajan ensiviikon torstaiksi ja saan ihka uudet ripset! Ajattelin tässä värjätä omat ripseni, jotta ripsienpidennykset näyttäisivät vielä paremmilta! 


Ja satun myös omistamaan hiustenpidennykset, mutta ainoastaan clipseillä olevat. No eilistä ennen sain loistavan idean, joka ei ollutkaan loistava laisinkaan. Päätin pestä ne hopeashampoolla, jotta ne eivät olisi niin kellertävät. Mitäs siitä sitten seurasikaan... Se liilan sävy ei lähtenyt niistä ensiksi ollenkaan ja aloin katumaan mitä hemmettiä olin mennyt tekemään. No sitten äiti sanoi, että laitetaan ne likoomaan yön ajaksi shampoo veteen. Aamulla menin sitten katsomaan tilanteen ja kaikki näytti hyvältä, paitsi ne olivat aivan sikin sokin. Laitoin niihin hoitoainetta ja patterille kuivumaan ilman, että harjasin niitä suoraksi. Ei mennyt kauaakaan kun ne olivat kuivat ja aivan takussa! Sellaisessa, ettei ikinä ois saanu selväks! niistä tippuili hiuksia ja olin varma, että siinä meni pidennykset. No koitimme vielä yhtä keinoa, pesimme ne uudelleen, harjasimme ne märkänä, laitoimme niihin hoitoainetta ja pistimme ne kaapin oveen kuivumaan. Nyt kaikki on ihan okei ehkä ne on hieman harvemmat kuin ennen, mutta vaaleammat. Kyllä niitä voi vielä käyttää!
      Piti jo aikaisemmin laittaa tänne kuvia maalauksistani noilla uusilla akryyliväreillä, mutta yritin saada yhden taulun valmiiksi  ja saada sen mukaan kuviin. En itse ole maallanut taulua kokonaan vaan niin sanotusti herättänyt sen eloon! Äiti löysi sen joskus muinoin roskiksesta ja äiti päätti ehdottaa, jos maalaisin sen uuteen uskoon. Siinä olevan kirsikka puun itse maalasin!

Maalasin poikaystävälleni vuospäivä lahjaksi taulun meistä. Lahja ei ollut kallis, mutta toivon että sen tunnearvo on rahaakin kalliimpi. Silti jotenkin tunnen huonoa omatuntoa lahjastani hänelle. Hän kuitenkin osti minulle kalliin sormuksen, ihanan ruusun ja suuren rasian konvehteja! Minä maalasin taulun.. mutta toivon hänen pitäneen siitä silti.

Tässä on kuva vielä ihan ensimmäisestä työstäni saatuani akryylivärit! Ei mikään kummoinen, oli vaan pakko päästä testaamaan ihka uusia värejä! Siksi näin värikäskin kuva!
Jos vielä kertoisin haasteista ja onnistumisistani. Molempia ei ole ollut paljoakaan tai ei ainakaan niin erityisiä.   
Toissapäivänä äiti suunnitteli viikonlopun ruokaostoksia ja ideoi mitä minäkin päivänä syötäisiin. No perjantaiksi hän olisi halunnut tilata pizzaa ja kysyi haluaisinko minäkin tilata pitkästä aikaa. Päätin ottaa haasteen vastaan ja suostuin ideaan. Tunne oli hieman epävarma, mutta yritin muistella miten hyvältä pizza maistuu ja koitin olla välittämättä sen ravintopitoisuudesta. Sitten kävikin toisin. Emme tilanneetkaan, sillä olisi ollut turhaa tilata kun ruokaa oli jääkaappi pulollaan ja ei ne pizzat mitään kovin halpoja ole. Muutenkin noi muut ottaa aina sen perhe koon. Tärkeintä kuitenkin oli se, että olin valmis syömään sen vaikka nyt kävikin näin. Ehkä ensiviikonloppuna! Ja tänään olisi illalla vuorossa makkaraa ja uusiaperunoita. 

Ei tää tainnutkaan olla mikään pikku postaus. Yritän kirjotella nyt vähän useammin, ettei tulis tälläsiä romaaneja!







maanantai 16. huhtikuuta 2012

Puolivälissä!

Olen jälleen onneni kukkuroilla! Painoa oli tullut viikossa kilo lisää ja nyt sitä ollaan puolivälissä matkalla tavotepainoon! Ei enää kauaa niin olen fyysisesti terve ja pakko myöntää, että terve mieli jo kolkuttelee tuolla pääkopassa! Olen oppinut ajattelemaan asioita positiivisesti ja löytämään itsestäni niitä hyviäkin puolia! 
Ennen vihasin lantiotani, mutta nyt kun tarkemmin miettii niin naisella kuuluu olla lantio, se on osa naisellisuutta samalla tavalla kuin rinnatkin. Vihasin myös nenääni, mutta ilman sitä minulla ei olisi persoonallisuutta! Se on osa minua ja en aio hävetä sitä, vaikka se onkin erikoinen. 


Ja vielä muita ilo uutisia!  Sain tänään kirjeen Helsingin Diakoniaopistolta, että minut on kutsuttu pääsykokeisiin! Ne järjestetään 9.5 että aikaa vielä on muttei kuitenkaan paljoa! Ja äkkiä se aika menee, joten tuskin edes huomaan sen kulua ja kohta odottelenkin vuoroani päästä haastateltavaksi! Toivoisin niin kovasti pääseväni juuri tähän kouluun opiskelemaan lähihoitajan ammattia. Matka on juuri sopivan pituinen ja poikaystäväkin käy melkeen vieressä koulua. Lähes täydellistä! 

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Weeks Of News

En oo sitte viikkoon melkee kirjotellu ! Onhan tässä tapahtunut vaikka kaikenlaista ja sikspä juuri en oo kerenny kirjotellee oikeen mitään! Aattelin et voisin kertoa jokaisesta viime viikon päivästä jotakin pientä ja erityistä. 


Maanantai 9.4

Oli jälleen maanantai punnituksen aika ja kaikki oli juuri niin kuin pitikin, paino oli noussut lähes puolikiloa viikonlopun aikana! Pisteet sille! Siitä on todella pitkä aika kuin olen painanut tämän verran ja olen hyvin ylepä itsestäni! 


Tiistai 10.4


Katsoimme koulussa biologian tunnilla todella mielenkiintoisen dokumentin siitä miten ihminen kehittyy ja mm. raskaudesta. Ensiksi ajattelin, että nyt joudun katsomaan sellaisen perus dokumentin, joka ei voisi kiinnostaa pätkän vertaa! Mutta hetken katsottuani sitä huomasin kuinka mielenkiintoinen se oikeasti olikin. Sen avulla opin arvostamaan itseäni ja elämää entistä enemmän, sillä siinä kerrottiin kuinka yleistä on syntyä kehitysvammaisena tai sillä tavalla, että ruumiinosat eivät ole kehittyneet tarpeeksi olessasi äidin mahassa. Saan olla onnelinen, että olen syntynyt terveenä! Myös on upeaa miettiä kuinka monta siittiötä oikeasti pyrkii päästä tähän maailmaan ja minä niistä miljoonista voitin sen kisan ja sain mahdollisuuden päästä tänne! Joten olen päättänyt ottaa elämästä kaiken irti! Loppu illasta olin hyvän ystäväni kanssa meillä ja katsottiin kauhufilmiä, jonka lainasimme kirjastosta äidin kanssa. 




Keskiviikko 11.4



Tämä päivä vasta olikin touhua täynnä! Aamulla lähdimme osaston kanssa katsomaan sählyottelua, johon osallistuivat eri sairaalakouluista ja osastoilta tulleet nuoret. Itse en pelannut, minulta se sählyn pelaaminen olisi mennyt sähläämiseksi eikä sählyksi! Otteleua oli mukava katsoa ja muutenkin sellainen oli kivaa vaihtelua! Sinne oli myös järjestetty pientä tarjoilua, jossa oli muun muassa arnoldsin donitseja, pullaa ja limua. Harkitsin kovasti, että otanko vai enkö, mutta lopulta päädyin ottamaan pullan mukaan osastolle ja syömään sen jälkkäriksi! Pääasia, että pystyin ylittämään itseni enkä antanut anoreksialle valtaa! Ainiin lopuksi saimme kaikki valita isoista säkeistä nalle itsellemme! Otin sellaisen vaaleanpunaisen, todella suloisen
Päivään mahtui muutakin, sillä kotona isäni toi töistä tullessaan hauen! Siis kalan! Ihan kokonaisen kalan! Siinä sitte ihmeteltiin mitäs me tuolle oikeen tehdään! No päätettiin leikkaa pää siltä poikki ja vatsa auki. Oli sitte iha tuuria, ettei se sappirakko puhjennu ja koko kala ois menny pilalle... Saatiin me sitte se parin tunnin jälkee fileerattua tai no jäi siihen ruodot ja nahka, mutta hyvää se oli! Parasta tässä oli kuitenki isän kanssa yhdessä olo! 


Torstai 12.4


Torstaina minulla olikin hoitokokous, jossa puhuttiin minun tämän hetkisestä tilasta ja miten olen pärjännyt.  Siellä meni erittäin hyvin ja sain paljon kehuja edistymisestäni! Kaikki näytti tällä hetkellä niin hyvältä, ettei puheen aiheitakaan kunnolla löytynyt. Ei kuitenkaan päätetty mitään millon pääsisin pois tai pääsisinkö edes sinne Espanjaan, mutta pienen vapautuksen kuitenkin sain. Ensiviikolla saan alottaa ottamaan ruokaa ilma mittoja! Minusta se on upea asia ja askel kohti normaalia elämää! 


Tässä vielä hieman kuvia tämän viikkosista vaatteistani ja pakko myöntää että tämän hetkiset farkkuni ovat käyneet liian tiukoiksi, ettei niissä pysty enää olemaan! Joten vanhat farkut is back! Kokeilin myös kihartaa hiuksiani (pidennyksiä), jotta saisin jotain uutta omaan lookkiin!


Perjatai 13.4


Aivan perjatai 13. se epäonnen päivä, joka sattui olemaan onnen päiväni! Olimme sopineet vanhojen luokkalaisten tyttöjeni kanssa menevämme elokuviin katsomaan uutta American Pie luokkakokousta! Oli ihanaa, että he olivat järjestäneet tälläsen tapahtuman, sillä on ollut kauhea ikävä heitä! Nykyään kun olen päivät siellä osastolla ja käyn erikoulua niin  ei ole tullut nähtyä heitä pahemmin, mutta onneksi nyt se oli mahdollista! Menimme ensiksi ostamaan makuunista makeiset ja sitten suuntasimme Finnkinolle! Karkkia tuli kyllä ostettua paljon, mutta kaikki meni elokuvaa katsellessa! Se oli pitkästä aikaa paras näkemäni elokuva, joten viiis tähteä sille! Ilta oli onnistunut loistavasti, kaikilla oli hauskaa ja saimme vahdettua kuulumisia. Nyt vaan pitää odotella ensikertaa, jolloin menemme luultavasti katsomaan Titanicin 3D:nä ! 




Tämä päivä eli lauantai 14.4


Tähän päivään on mahtunut iloa ja surua, mutta kaikki on lähestulkoon kunnossa. Voin sen verran sanoa, ettei surun aihe liity itseeni sinänsä tai sairauteeni vaan minulle todella rakkaaseen henkilöön. Joskus elämä on hankalaa, mutta kaikesta voi selvitä ja haluan olla esimerkki siitä kuinka avun ottaminen vastaan auttaa ja voi muuttaa elämän suunnan kohti parempaa! Kaikesta ei voi selvitä yksin vaan joskus tarvitaan useampi yksilö auttamaan.





sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Hyvinkäällä!

Palasin tänään poikaystävältäni Hyvinkäältä tänne Helsinkiin. Olo on aika kurja, sillä vietimme poikaystäväni kanssa pitkästä aikaa laatu aikaa toistemme seurassa ja nyt olikin jo aika lähteä kotia päin. Että aikamoinen ikävä  jäi, mutta näemme taas piakkoin niin eiköhän tää ikävä tästä laske! Toivottavasti...

Ajattelin nyt kuitenkin kertoa jotain mukavaa viikonlopun kuulumisista ja tapahtumista. Niitä kyllä riittää, koska minulla oli hauskempaa kuin vähään aikaan! Eli saavuin Hyvinkään rautatieasemalle perjantai iltana joskus 6 aikoihin, jossa mua oli vastassa poikaystäväni ja hänen äitinsä. Siitä lähdimme ajamaan kohti heidän taloaan, jota voisin kutsua toiseksi kodikseni! Kaikki siellä tietävät tämän hetkisestä tilastani, joten pystyn olemaan täysin omaitseni ja tuntemaan oloni kotoisaksi. Perillä poikaystäväni olikin kiiruhtanut jo ylä kertaan ja pyysi minut tulemaan hänen mukaansa, sillä hänellä oli minulle kuulemma jokin yllätys. Hän pyysi minua sulkemaan silmäni ja astumaan hänen huoneeseensa. Siellä oli pimeää, vain yksi kynttilä paloi. Olin niin otettu ja hyvä etten itkuun purskahtanut! Sängyllä oli suuren suuri konvehtirasia ja sen vieressä ruusu seka korurasia. Lahja oli täydellinen! En tiennyt miten olisin voinut kylliksi kiittää poikaystävääni, joten valitsin ne 3 tärkeintä sanaa "minä rakastan sinua". Korurasiassa oli guessin sormus, joka sopii täydellisesti poikaystäväni ostamaan guessin kaulakoruun, jonka sain puolvuotis lahjaksi häneltä. Ennen en olisi osannut nauttia siitä suuresta konvehtirasiasta, mutta nyt mieleni teki heti maistaa jokaista suupalaa! Siitä ilta jatkui niiden konvehtien syömisellä ja katsoessa tv:tä oman kullan kainalossa. 



Lauantai aamuna heräilimme siinä yhdeksän aikoihin, laitoimme saunan päälle ja odotimme sen lämpeämistä. Odotellessa söimme aamupalaa ja mikä olisi sen parempaa kuin saada hyvälaatuista kahvia heti aamusta! Poikaystäväni äiti oli hankkinut ihanan kahvikoneen ja siihen sellasia kahvikapseleita, jotka eivät olleet mitää pili pali kahveja vain kunnolla paahdettuja. Voi miten hyvää se oli! Capuccino maitovaahdolla! Aivan kuin kahvilassa olisi ollut! Sellaisen kun kotia saisi!
Myöhemmin päivällä lähdimme poikaystäväni perheen kanssa tutkimaan Hyvinkäälle rakennettua uutta ostoskeskusta. Siitä kuuluisi tulla päälle 200 liikkeen kauppakeskus, mutta se oli vasta aluillaan. Siellä kiertelimme ja kaartelimme ja sitten olikin jo nälkä. Lähdimme suunnistamaan jotakin ravintolaa kohti ja päätimme mennä Hyvinkäällä sijaitsevaan Martinaan. Tapahtuikin jotain todella hauskaa. Ehdimme tovin istahtaa ruokapöydän ääreen ja avata lounaslistaa kun huomasimme kuinka hemmetin kallis paikka se oli! Onhan se ihan älytöntä maksaa kanaleivästä 13.00 e !! Joten yritimme nousta vaivihkaa ja kadota ravintolasta huomaamattomasti, mutta minähän sinne viimeseksi jäin kun en saanut edes takkia päälleni! Siinä riitti kyllä nauramista! Olihan tuo tilanne hieman nolo, mutta hauska! Päädyimme lopulta syömään halvempaan paikkaan, jossa ei ollutkaan mitään kevyitä ruokia. Jouduin kohtaamaan pelkoni, rasvassa paistetut lohkoperunat! Myönnän etten ollut täysin valmis sellaiseen annokseen, mutta söin sen verran kuin jaksoin. Lohkoperunoiden kanssa tilasin lehtipihvin. Kaikin puolin se oli hyvää, mutta pieni ahdistus ehti tulla ruokailun jälkeen.

Palattuamme poikaystävälleni menimme makoilemaan sohvalle ja tottakai hän huomasi, että olin hieman allapäin ja kysin mikä minun on. No kerroin ahdistuksestani ja mistä se johtui, niin eiköhän hän osannut heti piristää ja saada minut ajatellemaan asiat myönteisesti. Ei niistä perunoista mitään haittaa ollut vaan nyt sitä ollaan taas askel lähempänä terveyttä! Sai hän lopulta manipuloitua minut ottamaan suklaata ja ihania porvoon lakuja!

Koko viikonlopun ajan poikaystäväni on jankannut minulle kuinka hyvältä näytän nykyään ja että olen tuplasti terveemmän oloinen. Hän sanoin saaneensa vanhan saran takaisin! Kaikki tämä positiiviinen palaute motivoi minua entistä enemmän ja olen niin onnellinen, että omistan juuri hänet! Mikään suupala ei ahdistanut noiden kommenttejen jälkeen (lohkoperunoita ei lasketa!!) ja osasin nauttia niistä täysillä!

Sunnuntai olikin aika haikean päivä, sillä oli kotiin lähdön aika, mutta nautimme silti toistemme seurasta loppuun asti. Viikonloppuni oli aivan ihana enkä enempää olisi voinut toivoakkaan!