keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Motivaatio sinua kaipailen!

Kukkuu! 
Missä luuraat motivaatio? Viime päivät tai no sanotaan viime viikot olen miettinyt miksi luen lähihoitajaksi? Tiedän etten halua jäädä sille alalle, vaikka voisinkin olla sopiva siihen työhön. Se ei kuitenkaa ole se, mitä tahtoisin tehdä työkseni joka päivä. Sanon suoraan, etten kauaa jaksaisi huolehtia vanhuksista tai tuhannesta lapsesta. Syy siihen miksi lähihoitaja opintoihin lähdin oli se, että tällä alalla opiskellaan terveyttä, hyvinvointia, anatomiaa ja muita samoihin aiheisiin liittyviä asioita. Minua kiehtoo terveys, liikunta, ravinto ja yleisesti hyvinvointi ja sitä haluan tulevan ammattini olevan, siksi haluasin työskenellä liikunnan parissa ja näin myös saisin yhdistettyä oman liikuntani työhöni. Vaihtoehtoja lähihoitajan opintojen jälkeen olisi fysioterapeutinammatti, mutta sinne vaaditaan korkeat arvosanat ja yleensä lukionpaperit. Hmmm no tällä hetkellä opintokortissa on ainoastaan kolmosia, mutta kyllä ne siitä alenevat uskokaa pois! Pitäisi saada motivaatio taas kasvamaan, jotta numerot pysyisivät noin hyvinä! Aion joka tapauksessa hankkia kuntosali-ohjaajankoulutuksen ja tämän jälkeen lukea PT:ksi! Hinnat ovat korkeat, mutta koskaa ei voi tietää mitä elämä tuo tullessaan!
Nyt vähän kevyempiin aiheisiin :D Välillä täytyy pohtia syvällisiäkin aiheita! Salillä kävin kolme päivää putkeen LA,SU,MA ja arvatkaa kannattiko? Ei kahdessa päivässä putkeen ole mitään ongelmaa, mutta se kolmas päivä... Treeni ei kulkenut läheskään niin hyvin kuin kunnon levon jälkeen. Kaikki tein kuitenkin parhaani mukaan mitä jaksoin. Normaalistihan kannattaa pitää levot salipäivien välillä, mutta välillä on pakko sumblia aikataulujen mukaan noita päiviä. Ongelmaa ei ole, etteivät lihakset saisi levättyä tarpeeksi, sillä teen 4-jakosta ohjelmaa. Ongelma piilee siinä, että kehoni ja mieleni ovat yksinkertaisesti väsyneet. Eilen vietin täyslepo päivän, joka tarkoittaa, että liikunta oli minimissä eikä mitään muuta ohjelmaa. Nukuin päikkärit ja sitten vaa söin =) Tänään sitä taas jaksoi salilla pumppaila hauista ja rintaa! 
Selailin tossa eilen Anttilan kuvaston ja huomasin siellä Adidaksen treenihousut oikeen edulliseen hintaan 29.90e! Yleensä treeni housuista saa maksaa ainakin sen neljäkymppiä ja useasti enemmänkin. Ainiin unohdin kertoa urheasta teostani otin ripset pois!! Ei enää ripsienpidennyksiä, mutta ripset ovat vielä melko heikkokuntoiset, joten pidän hetken aikaa ainakin tekoripsiä =) Näillä mennään, ei oo kauheen vaikee edes laittaa. Jännää pestä iltasin ripsarit pois ja olla aivan meikitön = kalju!
jäljellä pari harvaa ripseä ja pikkusen ripsaria =) muuten aikas natural! 







2 kommenttia:

  1. Ootko miettinyt hakea yhteisvalinnoissa johonkin uuteen paikkaan ? :)
    Jos vaikka löytyisi joku amis oikealla aiheella tai sitten jos vaikka lukio kiinnostaisikin ? Oon ymmärtänyt et sä oot ihan hyvä koulussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks se oo jo liian myöhästä ? :o Jos ei ni pitäis kai harkita! Mutta toisaalta haluais suorittaa silti ton lähihoitajantutkinnon loppuu :/ vaikeita valintoja!

      Poista