torstai 9. toukokuuta 2013

Hellanlettas helatorstai!

Hyvää helatorstaita! Elääkö kukaan muu tällä hetkellä lauantaissa kuin minä ?:D Aina kun viikon keskellä on vapaata niin elän täysin viikonlopussa. Viime viikko on ollut hyvin hyvin uuvuttava! Joka ikinen päivä kahdeksasta neljään. Lisäksi olen tietysti käynyt salilla reenailemassa.
Vähän vaihtelua aamupalaan! Fitness muroja ja ruisleipää=)
Onneksi tuo sää on muttunut parempaan suuntaan ja aurinko paistaa kirkkaasti vielä neljän aikaan. Se auttaa jaksamaan ja piristää kummasti. Ulkona on vihdoin niin lämmin, että siellä pystyy olemaan pitempääkin kuin vain odottamaan bussia. 

Yksi asia piristi kyllä päivääni paremmin kuin tuo aurinkoinen sää! Äiti soitti keskellä päivää mulle ja kertoi, että olen saanut töitä kesäksi ja sen jälkeenkin meidän lähi Alepasta! En voinut uskoa sitä todeksi, sillä oli luovuttanut jo työhaun suhteen. Muita hyviä uutisia on, että vikke on vihdoin saanut ajokortin ja pian pääsen hänen kyytiinsä kruisailemaan :) Jännittää hurjasti, mutta ei pelota! Tiedän, että vikke on hyvä kuski, vaikkei ehkä rauhallisin :D Vielä yksi asia mistä olen todella onnellinen on anatomiasta saamani numero K3! Olin varma, että saan H2, mutta sieltä se kolmonen tulikin! Jeejee tulevaisuus turvattu fysioterapeutin ammatia ajatellen!
Olen nykyään ihan hulluna parsakaaliin! Naminami! 

Olen miettinyt tässä, että siirtäisin blogini fitfashioniin tai sitten alkaisin kirjoittamaan kahta blogia. Hmm en tiedä täytyy miettiä! Olen myös hurjasti miettinyt mitä uutta keksisin, mutta mitään ideaa ei synny! Haluaisin kovasti ottaa reeni kuvia ihan treeneistäni tai kenties videoita, mutta olen niin ujo! Tuntuu, että kaikki salilla katsoisivat mitä kummaa tuo luulee tekevänsä jos alkaisin siellä kuvailemaan :D Saa nähdä uskallanko!

Eipä kai tässä muuta oikeen ole, joten hyvää loppuviikkoa kaikille!=) 






1 kommentti:

  1. Rohkeasti vaan kuvaamaan salillakin! Olin itse samaa mieltä ennen, en uskalla liian noloa, mutta aloitettuani treenien ahkeran sekä valo-, että videokuvaamisen ja blogiin postaamisen pystyn seuraamaan omaa kehitystäni paljon paremmin (ja pienenä plussana lukijat tuplaantuivat kun treenimateriaali kasvoi). Suurin hyöty oli kuitenkin se, että oma rohkeuteni kasvoi. Mitä turhaan välittämään muiden ajatuksista varsinkaan salilla, kun hyödyin kuvista ja videoista paljon. Olen kuitenkin sulkenut blogini ajanpuutteen myötä, mutta haluan rohkaista sua tekemään just niinkun tahdot, kuukausien päästä huomaat hyödyn ja tulokset paljon paremmin, kuin ilman kuvia.

    VastaaPoista