lauantai 30. marraskuuta 2013

Hyviä kuulumisia

Moiiips! Elämä tuntuu pitkästä aikaa hymyilevän oikeen kunnolla. Ihan ensimmäiseksi haluan kertoa, että viken kanssa ollaan saatu asiat paremmiksi. Vietettiin yhdessä aikaa viime keskiviikkona. Kierreltiin kauppoja ja keskusteltiin meidän tulevaisuudesta. Tuntuu, siltä että ollaan menossa oikeaan suuntaan. Yllätykseksi vikke toi minulle fitnesstukun sheikkerin ja t-paidan. T-paita oli juuri oikean kokoinen ja istui hyvin ja uutta sheikkeriä olenkin kaipaillut =) Tästä lähtien yritetään järjestää toisilemme enemmän aikaa, toivottavasti seuraavaa kertaa ei tarvitsi odotella pitkään! Ikävää kun ei saa pois millään..:/
Toinen juttu mikä hymyilyttää on koulun lukujärjestys, päivät ovat lyhyitä ja uskon, että vapaa aikaan jää enempi sekä treeneihinkin voi keskittyä paremmin kun ei tarvitse juosta treeneistä suoraan töihin tai muualle. Hyvähyvä! Nyt viime päivät olen kyllä paiskinut aika tiheään tahtiin töitä, mutta kyllä se kannattaa jos on vireys päällä. Kuitenkin liika on liikaa ja täytyy osata sanoa ei. Kyllä se vapaa-aika ja itsensä hyvinvointi on tärkeämpää kuin se palkkapäivä! 

Koulussa alkoi kuntoutuksen tukemisen opintojakso ja siitä olenkin innoissani. Vihdoin päästään siihen asiaan joka minua kiinnostaa. Seuraava työssäoppiminen on huhtikuussa jos oikein muistan, sillon toivoisin pääseväni kehitysvammaisten tai muuten liikuntavammaisten kanssa tekemisiin. 
Tilasin Massilta uudet hiilarit ja protskut. Kumpaakin kuluu lähes päivittäin niin ei ne kilon säkit kyllä kauaa kestä. Havemmaksi ja järkevämmäksi tuli ostaa nämä 4 ja 5kg satsit. http://www.mass.fi/

Omat treenit kulkee hyvin loman jälkeen, ei onneksi voimat olleet huvenneet eikä tekniikat hakusessa, Itseasiassa leuavedossa kuminauhan avustuksella saatiin kymmenkunta ilman valmentajan apua kun ekalla kerralla vedettiin hikipäässä se 8 :) kyllä tässä etiäpäi mennään! Treeni kertoja viikkoon mahtuu 4 ja joskus se viisikin. Eli treenaan nykyään 1+1 jaolla, jolloin treenin päivien välissä on aina 1 lepopäivä tai sitten 2+1 jaolla, jolloin kaksi päivää putkeen salia ja sen jälkeen yksi lepo. Yritän muokata treenit aina aikataulujeni mukaisiksi =) 
Työtä on vielä, mutta tästä kehitystä voi ruveta seurailemaan !
Syömistä syömistä syömistä ja syömistä, sellasta se nykyään on. Pari tuntia niin jotain on pistettävä suuhun. Ehkä se masu vielä tottuu, mutta nyt alkuun koko ajan on kylläinen olo.. Muuten syömisissä ei ole mitään ongelmaa. Ruoka hyvää! Eilen kokkailin uutta suosikkiani chili con carnea! 
Tauolla ruokaa nassuun, rahkaa, kaurahiutaleita, banaani-omena pilttiä (ihan paras maku ja halvin ;)) ja pähkinöitä! Herkkua!

Saran Chili Con Carne

-Jauhelihaa 7-10%
- Sipuli ja pari valkosipulinkynttä
- Tomaattia
- Kidneypapuja chilikastikkeessa
- lihaliemikuutio
- Ketsuppia loraus
- Mausteita cayanepippuri, pippuri, paprika ja suola
- 2-3dl vettä!

Paista jauheliha pannulla ja ruskista sipuli. lisää mausteet ja tomaatit. Seuraavaksi kaada pavut pannulle ja lisää lihaliemikuutio, loraus ketsuppia ja vettä. Anna olla liedellä niin kauan, että lihaliemi on sulanut. Wola valmista! Hellpoa, hyvää ja terveellistä!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti